Hevosen liikkumistapa

Hevosen liikkumistapa ratsastettuna

Nyökky, peräänanto, oikeinpäin, muodossa… Tiedätkö mitä ne tarkoittavat? Hevosen biomekaniikan perusteet auttavat sinut alkuun. Hevosen liikkumistapa vaikuttaa merkittävästi siihen miten hevonen pystyy suorittamaan.

Ratsastajilla on hyvin hajanaisia ajatuksia siitä mitä ”oikeinpäin” tarkoittaa. Jotta hevosen suorituskykyä ja terveyttä voi kehittää ratsastaen, pitää ymmärtää mitä ollaan tavoittelemassa hevosen liikkumistapaa muutellessa.

”Oikeinpäin” tarkoittaa hevosen liikkumista asennossa, jossa sen on optimaalisinta ja terveellisintä kannatella ratsastajan painoa selässään ja sen suorituskyky paranee. Ei ole kuitenkaan olemassa vain yhtä asentoa, jossa hevonen voisi stabiilisti pysytellä, sillä hevonen on liikkuva ja hengittävä olento

Oikean liikkumistavan tavoittelu on pitkä prosessi, johon ei ole oikotietä. Hyvää asentoa ei voi pakottaa, sillä hevosen mieli ja keho toimivat yhteistyössä. Jännittynyt tai pelokas mieli jännittää koko kehon ja jännittynyt keho voi aiheuttaa pelokkaan mielen.

Terveellisessä liikkumistavassa tavoitellaan hyvää tasapainoa, jossa hevonen voi kannatella sekä itseään että ratsastajaa oman rakenteensa rajoissa mahdollisimman taloudellisesti ja elastisesti. Kun hevonen oppii tunnustelemaan kehoaan ja aistimaan tasapainoaan se voi paremmin hallita raajojensa liikkeitä, jolloin voidaan kehittää hevosen voimantuottoa ilman että se syöksee hevosen jälleen epätasapainoon. Ratsastajan tehtävänä on kehittää omaa silmäänsä ja aistimuksiaan, jotta on kykenevä ohjaamaan ja kouluttamaan hevosta haluttuun suuntaan sekä mukautumaan hevosen liikkeisiin.

Luonnollista?

Hevoselle ei ole luonnollista liikkua ratsastaja selässään, eikä ratsastajalle ole luonnollista istua hevosen selässä. Kumpikin joutuu tekemään asioita, jotka poikkeavat luonnollisesta. Siksi joudutaan hakemaan molemmille sopivia kompromisseja, jotka edistävät mahdollisimman hyvin kummankin terveyttä.

Luonnollisuutta on pyrkiä säilyttämään hevosen halu liikkua ja sen puhtaat askellajit. Ratsastaessa joudumme kuitenkin muuttamaan asentoa, jossa hevonen liikkuisi ilman ratsastajaa tai jossa hevonen liikkuisi luonnostaan painon tullessa sen päälle. Myös askellajeja pyritään nykyihanteen mukaan muokkaamaan tahdikkaammaksi, ilmavammaksi ja elastisemmaksi. Nämä ominaisuudet voivat edistää hevosen terveyttä, mutta hevosen rakenne luo silti rajat sille mihin kyseinen yksilö pystyy.

Hevosen liikkumistapa – kaikki vaikuttaa kaikkeen

Hevosen kehossa ei ole vain yhtä osaa, jonka asennon määrittelemällä hevosen saisi kulkemaan terveellisesti. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, mutta tietyillä peruspalikoilla voi houkutella hevosta itseään löytämään loput palaset kohdalleen.

Kaiken liikkumisen perustana on kuitenkin rentous. Jännittynyt tai pelokas hevonen ei kykene rentouttamaan niveliään ja käyttämään syviä tukilihaksiaan. Jännittynyt hevonen jännittää myös lihaksiaan, jolloin kevyenkin treenin seurauksena lihaksiin syntyy herkästi maitohappoa. Maitohappo voi tuntua lihaksissa kipuna, joka vähentää hevosen motivaatiota liikkua. Pelokkaalla tai stressaantuneella ihmisellä keho alkaa kierrättää verta vilkkaasti suuriin lihaksiin, joita tarvitaan paetessa, esimerkiksi reisilihaksiin. Hevosen kehossa tapahtuu sama asia: kun hevosen mielentila on jännittynyt tai pelokas, sen keho valmistautuu pakenemaan. Hevonen siirtyy käyttämään isoja lihasryhmiä, joilla pääsee mahdollisimman nopeasti karkuun tarvittaessa. Tällaisesta liikkumisesta hevosen on vaikea nauttia eikä ratsukko voi toimia harmonisesti.

Kuten muussakin kouluttamisessa myös liikkumistavan suhteen asiat kannattaa opettaa hevosille pienissä palasissa. Kehon eri osa-alueet tarvitsevat erilaisia harjoitteita, aikaa ja lepoa. Tarvitaan paljon toistoja, onnistumisia ja monipuolista treeniä, jotta hevonen pystyy lopulta pienissä pätkissä ottamaan kaikki kehon osat tehokkaasti käyttöön. Välillä yksi osa kehoa kehittyy muita nopeammin ja jotain muuta pitää treenata enemmän, mutta sitä ihmisurheilijan valmentaminenkin on. Hevosen on helpompaa aloittaa erilaisen liikkumistavan harjoittelu ilman ratsastajan lisäpainoa. Kun hevonen oppii liikkumaan paremmin ilman ratsastajaa, voidaan aloittaa harjoittelu painon kanssa pikkuhiljaa.

Täytyy muistaa, että vaikka hevonen oppi kannattelemaan ja tasapainoilemaan maasta käsin oman painonsa kanssa, ihmisen painolastin kanssa lähdetään jälleen liikkeelle täysin uudesta tilanteesta, mutta maastakäsittelyn ansiosta hevoselle on luotu realistinen pohja lähteä rakentamaan lihaksistoa ja tasapainoa myös lisälastin kanssa.

Keskivartalon tuki

Kuten ihmisurheilijalla, myös hevosella keskivartalon tuella on keskeinen merkitys. Ilman keskivartalon tukea hevosen liikkumistapa ja suorituskyky heikkenevät merkittävästi ja hevonen on herkästi altis selkävaivoille. Syvät tukilihakset ovat erityisen tärkeitä terveellistä liikkumistapaa kouluttaessa. Syvien tukilihasten avulla hevonen pystyy liikkumaan ryhdikkäästi, muuttamaan painopisteen sijaintia sekä liikkumaan tahdikkaammin ja lennokkaammin.

Hevosen selkää ei ole luotu kannattamaan painoa ja koska hevosen selkäranka on hieman tai paljon notkolla, se joutuu käyttämään paljon energiaa maapallon painovoiman vastusteluun kannatellessaan ylimääräistä painoa selässään. Painon kannattelun lisäksi hevosen selän tehtävänä on siirtää takaosan tuottama voima eteenpäin. Jos keskivartalon tuki ei riitä pitämään hevosen selkää tarpeeksi jäykkänä, takaosan tuottama voima ei siirry haluttuun suuntaan ja aiheuttaa hevosen liikkumisen epätasapainossa.

Koska hevonen pyrkii luonnostaan paineesta pois päin, myös ratsastajan nousu hevosen selkään ensimmäistä kertaa aiheuttaa väistörefleksin -> selkä notkolle. Kun hevonen ei pääse väistämään painetta, se voi esimerkiksi yrittää paeta, jähmettyä tai saada ylimääräisen painon pois selästään pukittamalla. Hyvällä totuttamisella ja koulutuksella tähän voi vaikuttaa, mutta iso osa aikuisista ratsuistakin reagoi ratsastajan painoon notkistamalla selkäänsä.

Hevoselle tulee siis opettaa sekä lisäpainon kannattelu ilman selän notkistamista, että rentoutuminen epämiellyttävä paine selässään. Kun hevoselle opettaa keskivartaloa tukevien lihasten käyttöä ja pitää huolta hevosen normaalipainosta, liikkumisesta tulee sillekin mukavampaa ja hevonen kestää painon kannattelua selässään paremmin.

Etuosan kannattelu

hevosen liikkumistapa

Hevoset ovat luonnostaan etupainoisia eläimiä (n. 60% painosta edessä), niiden etuosalla on siis enemmän painoa kuin takaosalla. Kun selkään lisätään ratsastaja, myös ratsastajan paino asettuu hevosen etuosalle. On hyvä tiedostaa, että hevosen keho on lähtökohtaisesti valmis liikuttamaan vain omaa painoaan ja siitäkin valtaosan etuosalla.

Hevosen etuosan kannattelu perustuu siihen, että hevonen kykenee nostamaan rintakehäänsä lapojen välistä ylöspäin ja hallitsemaan etuosan luontaista kiertoliikettä sen liikkuessa. Hevosen lavat eivät ole kiinni sen kehossa luilla, joten hevosen rintakehä voi olla matalalla lapojen välissä kuin kilpikonnan pää kuoressaan, tai se voi kohottaa rintakehäänsä ulos- ja ylöspäin painamalla etujaloilla maata vasten.

Kun hevonen kannattelee etuosaansa, sen säkä on usein korkeammalla kuin lantion korkein kohta. Etuosan kannattelu antaa etujaloille suuremman liikelaajuuden ja lisää nopeutta ehtiä takajalkojen edestä pois. Hevonen pystyy hallitsemaan takaosan tuottaman voiman suuntaa paremmin ja näin hallitsemaan lapojen suuntaa ja koko kehon suuntaa.

Takaosa

Kun halutaan hevosen takajalkoja enemmän kehon alle, puhutaan hevosen takajalkojen liikeradoista. Takajalkojen liikeradat määrittelee hevosen lonkka- ja reisiluu, sekä liikkeessä muun kropan asento. Takaosan tärkein tehtävä on tuottaa voimaa eteenpäin menemiseen.

hevosen liikkumistapa

Vaikka hevosen takajalkojen liikeradat ulottuisivat hyvin vatsan alle, hevonen voi kulkea jäykällä, pystyllä lantiolla, selällä ja etuosaansa kannattelematta. Näin käy hyvin herkästi, jos lisätään vauhtia ilman että hevonen pystyy hallitsemaan muuta kehoaan. Pelkkä takaosan voiman kasvattaminen ei paranna hevosen liikkumistapaa, jos sen etuosa ei pysty kannattelemaan kehoa ja ohjailemaan tuotetun voiman suuntaa.

Kun hevosen turpa on kohti sen kehoa, hevosen selkä on notkolla ja takajalkojen liikeratojen ulottuminen enemmän hevosen vatsan alle kuin taakse on erittäin vaikeaa tai mahdotonta. Kun takajalkojen liikeratojen halutaan ulottuvan enemmän vatsan alle kuin taakse, hevosen tarvitsee joustaa lantiostaan. Lantion joustaminen on vaikeaa jännittyneenä ja selkäranka mutkalla.

Kun halutaan optimoida hevosen kantokykyä, lantion jouston lisäksi tarvitaan takajalkojen nivelten taipumista. Kun takajalan nivelet taipuvat rennosti, takajalka pääsee koukistumaan enemmän takapolvesta ja kintereestä. Tällöin hevonen pystyy vastaanottamaan osan hevosen etuosalla sijaitsevasta sekä omasta että ratsastajan painosta sekä liikkumaan lennokkaammin

Vaikka takaosassa olisi paljon voimaa, hevonen ei pääse sitä tehokkaasti hyödyntämään, jos sen keskivartalo ei pysty kannattelemaan kehoa ja etuosa ei pysty ohjailemaan annettua voimaa.

Pään ja kaulan asento

Hevosen pää ja kaula ovat yksilöstä riippuen melko tai todella painavia. Pään ja kaulan asento vaikuttavat suuresti hevosen tasapainoon ja koko selkärangan asentoon. Kun hevosen pää tulee lähemmäs sen kehoa (esimerkiksi ohjista vetämisen seurauksena), selkäranka menee notkolle ja heikentää hevosen kykyä kantaa painoa selässään. Lähelle kehoa tuotu pää kuormittaa myös lanneselkää ja hevosen kaularankaa. Notkoselkä rajoittaa hevosen kykyä astua takajaloilla syvemmälle kehon alle eli takajalkojen liikeradat kohdistuvat taaksepäin.

Kun hevosen pää ja kaula venyvät turpa edellä, suorana eteenpäin ja maata kohti (”eteenalas”) hevosen selkärangan nikamavälit pääsevät venymään. Pään ja kaulan pidentyessä turpa edellä eteenpäin ja alaspäin hevosen vatsalihakset työskentelevät ja hevosen selkä kohoaa ja ikään kuin pyöristyy ylöspäin. Tässä asennossa hevosen on hyvä kehittää painon kantamiseen tarvittavia lihaksia, sillä sen selkäranka ei ole kiertynyt tai vääntynyt. Hevosen päätä ei kannata kuitenkaan ratsastaa liian alas, jolloin selän tuki poistuu ja etupainoisuus lisääntyy.

Kun hevosen turpa vedetään eteenalas-asennosta kohti kehoa, asennon positiivinen vaikutus heikkenee tai katoaa. Turvan tuominen kehoa kohti aiheuttaa jälleen ylimääräisen mutkan selkärankaan ja voi aiheuttaa selän notkistumisen ja lantion alueen jännittymisen.

Asennossa, jossa hevosen turpa osoittaa rintaa tai kehoa kohti, hevosen näkökenttä on supistunut huomattavasti. Tällainen asento on paitsi haitallinen hevosen keholle, myös aiheuttaa herkästi pelkoa ja stressiä, kun hevonen ei pääse näkemään ympärilleen normaalisti. Pään tuominen lähemmäs kehoa voi aiheuttaa hevosen rakenteesta riippuen hengitysteiden ahtautumista ja nielemisvaikeuksia, toisille helpommin kuin toisille.

Niska ja leuka rennoksi

hevosen liikkumistapa

Kun hevosen halutaan liikkuvan terveellisesti, tulisi tavoitella hevosen niskan ja leuan rentoutta. Rento niska ja leuka mahdollistavat hevosen myötäyksen niskasta pituussuunnassa (kallon ja ensimmäisen niskanikaman välistä) kohti luotisuoraa tai hieman sen etupuolelle. Kun hevonen myötää niskastaan rennosti, se pystyy asettumaan eli taivuttamaan päätään sivusuuntaisesti kallon ja ensimmäisen niskanikaman välistä. Kallon ja ensimmäisen niskanikaman välisen nivelen rentoutuminen mahdollistaa hevosen laadukkaan kehon käytön. Tähän asentoon hevosta ei voi pakottaa, mutta sen voi siihen opettaa

Jos hevonen jännittää suutaan tai leukaansa, sen niska jännittyy ja myötäys ja asetus tulevat mahdottomaksi. Ilman niskan rentoutta hevosen on mahdotonta liikkua koko kropastaan terveellisesti. Suun ja leuan jännittymisen aiheuttaa helposti ratsastajan käsien jännittäminen liikkeen seuraamisen mukaan ja ratsastajan huono tasapaino, jolloin istuntaan haetaan tukea ohjista

Tasapaino

Tasapainoisen liikkumisen edellytyksenä on kyky aistia missä kehon sen hetkinen painopiste sijaitsee ja mitkä lihakset työskentelevät aktiivisesti. Hyvässä tasapainossa liikkuvan hevosen mikään kehon osa ei tee hallitsevasti työtä, vaan keho toimii hyvässä yhteistyössä ja no – tasapainossa. Tasapainossa hevosen ja ratsastajan painopiste siirtyy etuosalta hevosen keskivaiheille tai hieman jopa taakse (kokoaminen) ja etuosan painopiste pysyy keskellä. Ratsukon tasapaino edellyttää myös ratsastajan istunnan tasapainoa.

Kaikki hevoset eivät osaa luonnostaan aistia omaa painopistettään, vaikka se hassulta kuulostaakin. Myös ihmiset aistivat painon siirtymistä eri tavoin. Hevosen ja ratsukon painopiste on jatkuvasti liikkeessä, mutta sijaitsee yleensä hevosen etuosassa. Painopisteen siirtäminen edestä keskelle tai taakse on mahdotonta ilman tarvittavaa lihasvoimaa. Pelkkä painopisteen siirtäminen taaksepäin ei myöskään tee hyvää liikkumistapaa, vaan lihasvoiman lisäksi hevosen pitää osata asetella kehonosat asentoon, jossa ne tukevat toinen toisiaan. Hevosen terveellinen liikkumistapa on suuri kokonaisuus pienistä paloista.

Hevosen liikkumistapa – vaikuttavia tekijöitä:

  • Perimän ohjaama rakenne ja luonteenpiirteet
  • Opitut tavat liikkua
  • Käytettävät varusteet
  • Kengitys ja vuolu
  • Ratsastajan istunta
  • Ratsastajan antamat avut
  • Ratsastajan paino
  • Hevosen paino
  • Ympäristön ärsykkeet
  • Hevosen mieliala

Viitteitä huonosta liikkumistavasta:

  • Haluttomuus liikkua
  • Lihasjumit
  • Vinous
  • Epäsymmetria
  • Jäykät nivelet
  • Rasitusvammat
  • Kenkien polkeminen irti
  • Jalkojen osuminen toisiinsa
  • Kavioiden osuminen toisiinsa
  • Ontuminen
  • Loukkaantumiset
  • Huono ratsastettavuus

Hevosen liikkumistapa – haluatko oppia lisää?

Lähteet:

  • Pauli Grönberg: Hevosen ABC Biomekaniikka
  • Tuire Kaimio: Ratsuhevosen koulutus-luennot
  • Gillian Higgins: Kuinka hevonen toimii
  • sustainabledressage.net

Oikolukijat:

Lue lisää:

Anna Kilpeläinen: Mistä tunnistat oikeanlaisen kokoamisen?Anna Kilpeläinen: Ratsun muoto – miten ratsuhevosen tulee kantaa itseään ja ratsastajaa?