Miten elää pelottavan pakoreaktion kanssa?

Miten elää pelottavan pakoreaktion kanssa – teksti joka kaikkien hevosten kanssa toimivien pitäisi lukea!

Teksti pohjautuu Greenwichin yliopistossa eläintenkäyttäytymistieteitä opiskelevan Verna Vilppulan (http://www.vernavilppula.wix.com/tmiequpea) tähän mennessä oppimiin asioihin.

Puhumme tässä tekstissä pelkoreaktioista, koska pelkoreaktioita on kahdenlaisia: pakoreaktio ja jähmettyminen. Hevosen reaktio määrittyy perimän mukaan: muinaiset aro- ja metsähevoset ovat sekoittuneet eri suhteissa nykyhevosissa. Voit tunnistaa näitä käyttäytymismalleja omassa hevosessasi, kumpaa tyyppiä näet hevosessasi enemmän?

Hevosen perimä on jakautunut kahteen tyyppiin: aro- ja metsähevosiin. Arohevoset 48407023_620478128373286_4529936225095647232_nolivat tyypiltään kevyempiä, nopeampia ja ne elivät aukeilla alueilla. Metsähevoset olivat tyypiltään raskaampia ja niiden elinympäristönä oli pohjoisen metsät. Metsähevosta vastassa olevat pedot olivat susia, jotka saalistavat laumana ja saartavat saaliinsa. Nämä hevoset selviytyivät elämällä pienissä ryhmissä ja piileskelemällä metsissä. Uhattuina metsähevoset jähmettyivät paikalleen, näkymättömiin saalistajaltaan. Kun pako ei ollut mahdollinen, metsähevoset puolustautuivat kauhomalla etujaloillaan susia kohti. Arohevosella taas oli kaksi selviytymisstrategiaa niitä uhkaavia kissapetoja vastaan: suurissa laumoissa eläminen ja nopea pako. Mikäli kissapeto saavutti arohevosen, se hyppäsi saaliinsa takaosaan kiinni. Näin ollen arohevosille kehittyi viimeiseksi puolustautumiskeinoksi voimakas pukittelutaipumus.

Hevosella on ihmisen kesyttämistä eläimistä suurin ja aktiivisin aivojen pelkokeskus, amygdala. Pelon määrä on siis vakio, vaikka se näyttäytyy eri käytöksinä. Hevoseläinten selviytymisstrategiat eivät sisällä hyökkäystä, sillä niillä ei ole sarvia, toisin kuin muilla kaviokyntisillä, esimerkiksi nautaeläimillä. Tämä tarkoittaa, että hevonen ei pysty puolustautumaan haavoittumatta.

Usein ihmisen kanssa toimiessa pakoreaktio koetaan ongelmallisena. Sen sijaan jähmettymistä harvoin osataan tunnistaa, vaikka jähmettynyt hevonen pelkää yhtä paljon kuin pakeneva. Pakoreaktiota pidetään äkkiarvaamattomana käytöksenä, joka ei ole ennakoitavissa tai hillittävissä, mutta pakoreaktion merkit on mahdollista oppia tunnistamaan. Koska hevonen on sosiaalinen laumaeläin, sen elekieli on kehittynyt ilmaisemaan kaikkia tunteen ja huomion muutoksia, jotta tarpeellinen tieto välittyy myös muille lauman jäsenille. Kun hevonen havaitsee mahdollisen vaaran, se kohdistaa huomionsa vaaran suuntaan. Pakenemista ennakoi sarja pieniä eleitä, joilla lähestyvä pakenemisen mahdollisuus ilmaistaan. Pakoreaktion ymmärtäminen on keskeinen asia yleisen turvallisuuden lisäämisessä.

Oletko joskus ratsastanut hevosta, joka säikkyy jokaista pienintäkin rasahdusta?

Eläimillä on sisäisiä käyttäytymistarpeita, joita terve eläin toteuttaa säännöllisesti säilyäkseen elossa. Jos tämä estyy, tarve patoutuu, kunnes pääsee jälleen purkautumaan. Tätä kutsutaan englanniksi termillä rebound effect. Tälläisiä patoutuvia tarpeita hevosilla ovat pureskelu, sosiaalinen kontakti ja juokseminen. Perustarpeiden patoutumista tulkitaan usein ongelmakäytöksinä kuten pintojen järsiminen, pelokkuus ja reaktiivisuus.

Kaikilla hevosilla on tarve juosta säännöllisesti, jotta niiden keho on fyysisessä valmiudessa mahdollista pakoa varten. Toiselle yksilölle tarve juosta patoutuu nopeammin kuin toiselle, yksilön perimästä riippuen. Turvallisimmin tarve juosta tyydyttyy tarhassa, joka on tarpeeksi isokokoinen laukkaamiseen suoralla uralla. Toissijaisena keinona voi olla aidatulle kentälle vapaaksi päästäminen. Jos hevonen ei pääse harjoittamaan sisäisiä käyttäytymistarpeitaan itsenäisesti, hevonen harjoittaa tätä ihmisen kanssa. Tämä voi johtaa vaaratilanteisiin.

Juoksemisen tarve on rakentunut hevosiin miljoonien vuosien ajan. Sen hillitseminen ja hallitseminen voi johtaa entistä suurempaan patoutumiseen ja reaktioon. Sen sijaan hevoselle kannattaa varmistaa päivittäinen vapaus liikkua kaikissa askellajeissa laumassa, joka usein poistaa stressiä ja juoksutarpeen purkaminen ihmisen seurassa vähenee.

Jähmettyminen tulkitaan helposti itsepäisyydeksi tai laiskuudeksi, jolloin pelkäävään hevoseen saatetaan kohdistaa suurta painetta. Tämä saattaa johtaa entistä korkeampaan stressiin ja entistä korostuneempaan haluttomuuteen. Hevosilla, joilla on paljon metsähevosperimää, on suuri riski tulla väärinymmärtämisen seurauksena opitusti avuttomaksi tai jopa masentua.

Yritys estää hevosen pelkoreaktioita ja liian vähäinen sisäisten käyttäytymistarpeiden tyydyttyminen tekee reaktioista aiempaa suurempia. Paljon rankaisua tahallisesti tai tahattomasti sisältävä kouluttaminen lisää tutkitusti hevosen pelokkuutta ja voimistaa pelkoreaktioita. Kun hevoselle annetaan mahdollisuus olla hevonen, pelkoreaktiot vähenevät ja yhteinen aika ihmisen kanssa on turvallisempaa ja helpompaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s